Sami Hyypiä otti Sveitsin pääsarjaseuran FC Zürichin komentoonsa 31.8. eli takana on jotakuinkin ensimmäinnen kuukausi uudessa seurassa.

Hyypiä teki seuran kanssa sopimuksen jo aiemmin elokuussa, mutta hän itse pyysi saada aloittaa vasta hetken myöhemmin. Jo tämä kirvoitti kritiikkiä suomalaista kohtaan ennen ensimmäistäkään peliminuuttia. Pelikentällä Hyypiä ei ole pystynyt tekmään ihmeitä joukkueeseen, joka oli sarjajumbona hänen aloittaessaan.

Hyypiän pestin ensimmäisen noin kuukauden aikana otteluita tuli maajoukkuepelien vuoksi vain neljä.

Ensin joukkue jäi harmittavasti 3-3-tasapeliin kotikentällä FC Thunia vastaan vaikka joukkue oli johtanut ottelua sekä 2-0- että 3-2-lukemin.

Seuraavaksi tuloksena oli 1-0-voittoa Wohlenista Sveitsin Cupissa.

Liigapelien suhteen kuun kaksi viimeistä peliä toivat vain pisteen. Ensin saldona oli vieraissa maaliton tasapeli Luganon kanssa ja viime viikonloppuna tuli 0-1-tappio kärkikahinoissa olevalle Luzernille vieraissa.

Zürich on kymmenen joukkueen sarjassa nyt kahdeksas, samalla seitsemän pisteen saldolla kuin kaksi heikompaa.

Ensi sunnuntaina, kun eletään jo lokakuuta, Zürich saa kylään sarjaa johtavan FC Baselin.