Aloitamme juttusarjan, missä muistelemme 2000-luvun aikana nuorten arvokisoihin yltäneitä suomalaisjoukkueita ja niissä olevien pelaajien urakehitystä.

Vuonna 2001 Suomen nuoret etenivät sensaatiomaisesti vuonna alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin. Turnaus pelattiin Argentiinassa ja isäntämaa juhlikin lopulta voittoa kaatamalla Ghanan finaalissa 3-0-lukemin.

Koko turnauksen avauspelissä Argentiina kohtasi Suomen voittaen ottelun 2-0-lukemin Maxi Rodriguezin ja Andres D’Alessandron osumilla.

Toisessa pelissä Suomi puolestaan voitti Jamaikan 1-0-lukemin Mika Väyrysen maalilla. Suomi joi lopulta alkulohkossa niukasti ulos jatkopaikoilta sijoittuen kolmanneksi, kun lohkon päätöspelissä Egypti, turnauksen pronssijoukkue, oli 1-2-lukemin parempi. Suomen maalista vastasi Daniel Sjölund.

Luomme kuvagallerian avulla katsauksen Argentiina-pelin Suomen avauskokoonpanoon ja kuinka heidän uransa etenivät turnauksen jälkeen.

Pääset selaamaan kuvagalleriaa yllä olevan kuvan kautta.

Sarjaa jatketaan myöhemmin vuoden 2003 alle 17-vuotiaiden MM-joukkueella ”Vintiöillä” sekä vuoden 2009 EM-kisamiehistöllä.

(Päivitys 7.9.: Alunperin virheellistä tietoa Suomen Jamaika-ottelusta ja lohkon sijoituksesta. Suomi voitti Jamaikan ja sijoittui lohkossa kolmanneksi eikä viimeiseksi. Muokattu myös kuvatekstejä osin tämän vuoksi.)