Kolmannessa peräkkäisessä EM-karsintapelissä vastustajan maalipuiden väliin osunut Joel Pohjanpalo kiitteli Suomen pelaamista torstain 1-1-tasapelissä Romaniaa vastaan.

Romania tasoitti pelin vasta lisäajalla, reilut 20 minuuttia sen jälkeen kun Pohjanpalo oli laukonut Suomen johtoon puolittaisen yksinläpitilanteen päätteeksi.

– Kokonaisuudessaan voi olla erittäin tyytyväinen. Ihan loistava peli. Pelasimme kuten meidän kuuluu: puolustimme tiiviisti ja teimme muutamasta paikastamme maalin. Nyt valitettavasti he saivat lisäajalla niitattua yhden sisään. Totta kai siinä oli aika kova painostus, he pelasivat hyvää futista ja kaikki kunnia siitä Romanialle, Pohjanpalo sanoi Huuhkaja-tv:n haastattelussa ottelun jälkeen.

Ennen Romanian tasoitusta, 1-0-tilanteessa, Teemu Pukki kaadettiin rangaistuspotkun arvoisesti. Ottelun erotuomari ei kuitenkaan viheltänyt pilliinsä vaan antoi pelin jatkua.

– Kaikki varmasti näkivät, että se oli selkeä pilkku. Sellaista se on välillä, tuomarti tekevät virheitä ihan samalla tavalla kuin mekin. Harmi, että juuri tänään sattui, Pohjanpalo totesi.

Pohjanpalo on tehnyt nyt maalin kolmessa EM-karsintapelissä peräkkäin: ensin Kreikkaa, sitten Färsaaria ja nyt Romaniaa vastaan.

Suomi pelaa EM-karsintojen viimeisen ottelunsa sunnuntaina Pohjois-Irlantia vastaan Helsingin olympiastadionilla klo 19 alkaen. Huuhkajilla ei ole enää mahdollisuuksia selviytyä ensi kesänä pelattaviin Ranskan EM-kisoihin.