Italian Serie A:ssa pelaavan Inter Milanin kapteeni Mauro Icardi on tiettävästi antanut potkut agentilleen Abian Morenolle, kertoo Daily Mail.

Nykypäivänä pelaajat antavat usein potkut pelaaja-agenteilleen. Tilalle tulee erimielisyyksien jälkeen uusi yrittäjä, joka koittaa tehdä asiat edeltäjäänsä paremmin.

Icardin uudet agenttikuviot ovat vähintäänkin erikoiset. Pelaaja värväsi yli kymmenen vuotta häntä edustaneen Morenon tilalle erikoisen nimen: oman mallivaimonsa Wana Naran. Moreno kertoi asiasta Radio Unon haastattelussa.

Viime kaudella Interille peräti 22 maalia Serie A:ssa paukuttanut Icardi meni Naran kanssa naimisiin viime vuonna. Argentiinalaismalli on ollut aikaisemmin naimisissa Icardin entisen joukkuetoverin, toista perättäistä kautta Torinossa pelaavan Maxi Lopezin, 31, kanssa, joten pelaajaduon välit ovat syystäkin tulehtuneet. Kun molemmat pelaajat kohtasivat viime huhtikuussa, kumpikaan ei kätellyt toista.

Barcelonassakin pelannut Lopez otti Icardin siipiensä alle, kun tämä saapui Italiaan ensi kertaa kaudella 2013-14. Silloin Lopez oli vielä naimisissa Naran kanssa, ja kolmikko vietti paljon aikaa yhdessä.

Marraskuussa 2013 Nara kertoi julkisuuteen Icardin yrittäneen lähennellä tätä sen jälkeen kun pari oli eronnut. ei siis ihme, että Lopez on närissään lähes kymmenen vuotta nuoremmalle kollegalleen.