Barcelonaa kesästä 2014 edustanut Ivan Rakitic, 27, kertoo parin muunkin suurseuran olleen hänen perässään uransa alussa.

Kroatialainen siirtyi Kataloniaan toisaalta La Ligasta Sevillasta. Hän on pelannut aiemmin huipputasolla myös Saksassa Schalken paidassa vuosina 2007-2011. Hänen ensimmäinen seuransa aikuistasolla oli FC Basel Sveitsissä. Vaikka Rakitic edustaa kroatiaa, vanhempiensa kotimaata, on hän syntyisin Sveitsistä.

– Chelsea teki minulle suuren tarjouksen ollessani 16-vuotias. Myös Juventus teki tarjouksen ollessani nuori. Päätin kuitenkin jäädä vielä kotikonnuille perheeni luokse, Rakitic kommentoi The Telegraph -lehdelle.

– Ensin minun tarvitsi nousta edustukseen Sveitsissä ja sen jälkeen ottaa seuraava askel. 15-16-vuotiaan päätin pysyä perheeni kanssa. Jollekin se ei olisi paras päätös, mutta minulle se oli. Rahaa oli tarjolla, mutta ajattelin odottaa ja saada sen myöhemmin.

Rakitic kertoo esimerkin ikäluokkansa pelaajasta, joka lähti nopeasti maailmalle huonolla lopputuloksella kun hän itse on noussut menestykseen ottamalla aina sopivan kehitysaskeleen kerrallaan.

– Tunsin yhden saman tyyppisen pelaajan kuin mitä minä olin ja hän lähti suuren seuran tykö. Nyt hän pelaa Sveitsin nelosdivaria.

Football España

@footballespana_
#Barcelona's Ivan Rakitic reveals he turned down "big" offers from #Chelsea & #Juventus football-espana.net/55213/rakitic-… #FCB