FC Lahti on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen seuran pitkäaikaisen hyökkääjän Rafaelin, 37, kanssa. Rafael on edustanut seuraa kaudesta 2005 ja iskenyt Kuhnureille peräti 98 liigamaalia.

Seuraikoniksi noussut Rafael oli helpottunut saatuaan sopimusasiat selviksi.

– Helpottuneet tunnelmat, kun sopimus on nyt allekirjoitettu. Nämä olivat ehkä pisimmät neuvottelut seuran kanssa minun aikana. Tietysti seuran pieni pelaajabudjetti vaikutti paljon asiaan, Rafael kommentoi seuran tiedotteessa.

– Oma kauteni oli huonoin, mitä olen pelannut Suomessa. Vain kaksi maalia ja penkillä aika paljon. Ei voi olla tyytyväinen. Ei tosin tullut yhtään loukkaantumista kauden aikana. Pitää ottaa oppia tästä kaudesta. Pitää huolta enemmän kunnosta ja omasta kropasta, Rafael mietti.

FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas pitää konkarin jatkoa hyvänä asiana.

– Hienoa, että seuraikoni ja fanien suosikki on päättänyt jatkaa! Hän on motivoitunut ja näyttöhaluinen. Hän haluaa niin kuin me kaikki, parantaa viime vuodesta.

– Uskon, että haluaa jättää itsestään hyvän kuvan. On pelannut hienon uran, suurimman osan nimenomaan Lahdessa ja ollut tärkeä pelaaja seuralle. Parhaimmillaan on edelleen todella vaarallinen ja maaliahne hyökkääjä, Korkeakunnas sanoo.

– Maaleja odotetaan. Se on se minkä Rafael parhaiten osaa, Korkeakunnas tietää.