Vaasan Palloseura on tehnyt kahden vuoden pituisen pelaajasopimuksen Juho Lähteen kanssa.

Elokuussa kesken kauden lainasopimuksella Vepsuun SJK:sta liittynyt lähde oli vaasalaisten luottopelaajia loppukauden aikana.

– Vaikka olen pelannut täällä vasta vähän aikaa, on toiminnasta saanut erittäin ammattimaisen ja hyvän kuvan. Tosi hyvät fiilikset, Lähde iloitsee VPS:n sivuilla.

Viime kaudella Norjaan karanneen Admir Catovicin korvaajaksi hankittu keskikenttäpelaaja sopeutui nopeasti joukkueeseen. Lähde teki VPS-paidassa yhden maalin ja antoi kolme maaliin johtanutta syöttöä.

– Juho on juoksuvoimainen ja hän pystyy pallollisella pelillä auttamaan paljon joukkuetta. Lisäksi hän on monikäyttöinen, koska hän kykenee pelaamaan sekä keskellä että laidalla, VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen sanoo seuran sivuilla.

Viime kaudella säilymiskamppailun edukseen vasta kalkkiviivoilla kääntäneellä Vepsulla on ensi kaudella kasvojen pesun aika.

– Odotan joukkueelta ja itseltä paljon parempaa kuin viime kaudella, Lähde lataa.

Töiden lisäksi Lähde opiskelee Vaasassa. Hän on aloittanut syksyllä yliopistossa hallintotieteiden parissa.

– Nyt on viimeiset viikot painettu paljon kouluhommia. Onneksi näitä saa tehdä aika paljon etänä sitten kun treenit alkaa.

24-vuotias Lähde on pelannut Veikkausliigassa 141 ottelua, joissa syntynyt yhteensä 16 maalia. VPS:n lisäksi Lähde on edustanut liigaurallaan Turun Palloseuraa ja Seinäjoen Jalkapallokerhoa.