Suomen elokuvasäätiö on myöntänyt 12 500 euron tuen Suomen jalkapallomaajoukkueen EM-karsintoja seuraavan Matkalla-dokumentin tuotantoon.

Ranskan vuoden 2016 jalkapallon EM-kisojen karsintoja alettiin kutsua Suomessa ”kaikkien aikojen karsinnoiksi”, kun Huuhkajat saivat lohkoarvonnoista vastaansa verrattain helppoja maita. Lisäksi maajoukkueen mahdollisuuksia paransi lopputurnauksen laajentuminen entisen 16 maajoukkueen sijaan 24 maajoukkueeseen.

Lopulta Huuhkajat jäivät hyvästä loppukiristään huolimatta karsinnoissa lohkonsa neljännelle sijalle lopputurnauksen ulottumattomiin.

First Floor Productionsin tuottamassa dokumentissa seurataan Huuhkajien taivalta mahalaskuun päättyneiden karsintojen eri vaiheissa.

Dokumentin ohjaa Mikko Mattila, joka on myös käsikirjoittanut elokuvan yhdessä Pauli Pentin kanssa.