Aston Villan tuore manageri Remi Garde on hyllyttänyt seuran nuoren lupauksen Jack Grealishin, joka oli aiemmin managerin Tim Sherwoodin luottomies. 20-vuotias keskikenttäpelaaja kuuluu ikäluokkansa lahjakkaimpiin pelaajiin Englannissa.

Hyllytyksen syynä on Grealishin vierailu manchesterilaisessa yökerhossa viime lauantaina – aiemmin samana iltana joukkue oli hävinnyt Evertonille 0-4-lukemin Liverpoolissa. Aston Villa on sarjan jumbona.

– Pelaajan täytyy käyttäytyä ammattimaisesti ja Jackin tapauksessa näin ei tapahtunut, Gardea siteerattiin BBC Sportilla.

Grealish on passitettu harjoittelemaan seuran alle 21-vuotiaiden kanssa.

– Hän ei pelaa meidän kanssamme, mikä on jo suuri rangaistus pelaajalle. Jack itse tietää kuinka kauan hän on syrjässä edustusjoukkueesta, mutta pidämme sen tiedon hänen ja minun välisenä.

Grealish on aiemmin noussut julkisuuteen kentän ulkopuolisista tapahtumista, kun hänet viime keväänä valokuvattiin hengittämästä ilokaasua. Tällöin hän sai seuralta varoituksen. Grealish on Villan kasvatti, joka teki debyyttinsä edustusjoukkueessa jo kaudella 2013-2014.