FIFA on ojentanut maanantai-iltana Zürichissä palkinnot futisvuoden 2015 kirkkaimmille yksilöille. Televisiokatsojat yli 190 maasta pääsivät seuraamaan futismaailman tähtiloistoa.

Vuoden parhaaksi miespelaajaksi valittiin tällä kertaa FC Barcelonaa edustava Lionel Messi (uutinen). Naisten puolella palkinnon pokkasi puolestaan Carli Lloyd. Yhdysvaltalainen juhli ensimmäistä kertaa titteliään. 33-vuotias muistetaan etenkin MM-kisojen finaalista, jolloin hän teki kolme osumaa Japanin verkkoon 5-2-voitossa.

Vuoden valmentajaksi nousi FC Barcelonan Luis Enrique. Enrique oli myös kilvan ykkössuosikki, joten palkinto ei mennyt yllättävään suuntaan. Katalonialaisluotsi ei ollut tilaisuudessa paikalla.

Voittajat valitsivat valmentajat ja kapteenit maajoukkueista. Suomesta miesten puolelta äänestysvastuuta kantoi pelaajistosta kapteeni Niklas Moisander. Sampdorian toppari valitsi ykkösekseen Lionel Messin, toiseksi nousi Cristiano Ronaldo ja kolmanneksi Zlatan Ibrahimovic.

Suomalaisluotsi Markku Kanerva antoi myös ykkösäänen Messille ja toisen Ronaldolle. Kolmas sija meni puolestaan Eden Hazardille.

Suomalaistoimittajia edustanut Juha Kanerva antoi myös ykkösmaininnan Messille. Toiseksi toimittajan papereissa nousi hieman yllättäen Paul Pogba ja kolmanneksi taas kiilasi vähemmän yllättävä valinta, Cristiano Ronaldo.

FIFA:n vuoden joukkue ei sekään suuria yllätyksiä sisällä. FIFPro:n pelaajat (26,478 ammattilaista) valitsivat joukkueen. FC Barcelona ja Real Madrid miehittävät vahvasti joukkuetta.

Maalivahti: Manuel Neuer (Germany/FC Bayern Munich)
Puolustus: Dani Alves (Brazil/FC Barcelona), Marcelo (Brazil/Real Madrid), Sergio Ramos (Spain/Real Madrid) ja Thiago Silva (Brazil/Paris Saint-Germain)
Keskikenttä: Andrés Iniesta (Spain/FC Barcelona), Luka Modrić (Croatia/Real Madrid) ja Paul Pogba (France/Juventus)
Hyökkäys: Cristiano Ronaldo (Portugal/Real Madrid), Lionel Messi (Argentina/FC Barcelona) ja Neymar (Brazil/FC Barcelona)

Brasilialainen Wendell Lira nappasi Puskás-palkinnon. Kun näkee tämän maalin, tietää millä kriteereillä pysti jaetaan. Taakse jäi muuan muassa Messi. Hänen maalinsa ei ollut katsojien mielestä yhtä kaunis kuin brassin.