Maalivahti Carljohan Eriksson, 20, uskoo HIFK:lla olevan mahdollisuudet taistella Veikkausliigassa jopa mitalista ensi kaudella.

Viime kaudella Veikkausliigaan ensimmäistä kertaa seuran historiassa noussut HIFK ylsi sarjassa lopulta seitsemänneksi. Joukkueen tavoite, eli kuudes sija oli äärimmäisen lähellä, vain kahden pisteen päässä.

Tavoitteiden epäonnistuminen lisäsi nälkää ensi kaudeksi entisestään. HIFK:n nuori maalivahti Carljohan Eriksson on luottavainen siitä, että ensi kaudella tähtirinnat ovat vähintään kuuden parhaan joukossa. Hän pitää jopa mitalisijoja mahdollisena.

– Kaikki meistä haluavat lähteä parantamaan viime kauden sijoitusta ja olisi henkilökohtaisesti hienoa saada mitali kaulaan kauden päätteeksi. Meillä on motivoituneita jätkiä, joilla on halua. Se vaatii meiltä tietenkin nappikautta, Eriksson sanoo SuomiFutis-sivustolle.

Lokakuusta asti varusmiespalvelusta Santahaminan urheilujoukoissa suorittanut Eriksson siirtyi viime kaudeksi HIFK:hon HJK:sta. Hän sai pelata 20 Veikkausliigan ottelua, eli seitsemän peliä tähtirintojen toista molaria Mika Johanssonia enemmän.

– Olen tyytyväinen kauteen siinä mielessä, että sain paljon vastuuta ja kehityin sekä pelaajana että persoonana. Olisin tietysti halunnut pelata enemmänkin. En ollut ihan parhaalla tasollani, siinä mielessä en ole ihan tyytyväinen. Eteenpäin mentiin kuitenkin koko ajan.

Erikssonilla on HIFK:n kanssa voimassa oleva sopimus ensi kaudesta. Suomen alle 21-vuotiaiden maalivahtitalliin kuuluva kassari solmi seuran kanssa kaksivuotisen kontrahdin vajaa vuosi sitten.

Christos Zavros
Twitter:
@CZavros