© Kuva: Juha Tamminen

Huippukausi Suomessa tuotti hyökkääjälle tulosta: ensin siirto ulkomaille, nyt uusi sauma Huuhkajissa

Akseli Pelvas ilahtui saadessaan uransa toisen kutsun Suomen jalkapallomaajoukkueeseen.

Veikkausliigan mestaruutta SJK:ssa päättyneellä kaudella juhlinut hyökkääjä Akseli Pelvas nimettiin Huuhkajien joukkueeseen maanantaina, kun Suomen tuore päävalmentaja Hans Backe julkisti pelaajavalintansa.

Pelvas, 26, pelasi Seinäjoella hienon kauden 2015. Hän viimeisteli seinäjokelaisille 14 maalia ja sijoittui kolmanneksi Veikkausliigan maalipörssissä.
Tuore maajoukkuekutsu on Pelvakselle uran toinen. Ensimmäisen, toistaiseksi ainoan esiintymisensä Huuhkajissa hän teki vajaat neljä vuotta sitten, 22. tammikuuta 2012. Hän pelasi viimeiset 15 minuuttia Trinidad ja Tobagoa vastaan.

Pelaaja on luonnollisesti tyytyväinen saadessaan toisen mahdollisuuden maajoukkueessa. Suomi leireilee Abu Dhabissa 7.-14. tammikuuta ja kohtaa A-maaotteluissa Ruotsin 10.1. ja Islannin 13.1.

– Onhan se mahtavaa päästä mukaan. Uskon vahvasti, ettei tämä jää viimeiseksi reissukseni maajoukkueessa, Pelvas sanoo SuomiFutis-sivustolle.

Suomen 23 miehen leiriryhmässä on 13 pelaajaa, jotka pelasivat Veikkausliigassa viime kaudella. Voit katsoa joukkueen kokonaisuudessaan täältä.

Luottavaisin mielin Ruotsiin

Pelvas muuttaa tammikuun alussa Ruotsiin. Hän solmi hiljattain kaksivuotisen sopimuksen maan pääsarjajoukkueen Falkenbergs FF:n kanssa. Hän tutustui kaupunkiin joulun välipäivinä, samalla kun kävi seuran lääkärintarkastuksessa.

Falkenbergs ei ole Pelvaksen mukaan Ruotsin suurin tai rahakkain seura, mutta siellä pelataan hyvää jalkapalloa. Hän kuuli seurasta paljon hyvää agentiltaan Teemu Turuselta, joka pelasi joukkueessa omalla pelaajaurallaan.

– Se ei ole Ruotsin mittapuulla suurimpia seuroja, mutta näkisin, että se on omalle uralleni hyvä askel eteenpäin tässä vaiheessa. Siellä on varmasti otettavissa hyvä rooli. Totta kai pitää pystyä pelaamaan omalla tasolla ja jopa kehittymään, mutta uskon omien vahvuuksieni sopivan tähän joukkueeseen, Pelvas linjaa.

– Jos palaset loksahtavat kohdalleen siellä, saan varmasti aikaan hyvät tehot.

Vaikka Pelvas pitää Ruotsia oivana paikkana pelata jalkapalloa ammattilaisena, hänen tavoitteensa ovat vieläkin isommissa sarjoissa.

– Tämä on yksi hyvä polku pyrkiä näihin tavoitteisiin. Lähden sinne odottavalla ja innokkaalla fiiliksellä, Pelvas kertoo.

Espoolaissyntyinen Pelvas on Etelä-Espoon Pallon kasvatti, mutta hän liittyi HJK:n organisaatioon 14-vuotiaana vuonna 2003. Kausien 2009-13 aikana hän tehtaili Klubille 31 maalia, vaikka peliaika jäi vähäiseksi. Hän siirtyi HJK:sta SJK:hon ensin lainasopimuksella kaudella 2013, seuraavana vuonna hän jätti Klubin kokonaan.

SJK:ssa Pelvas teki kolmen kauden aikana 31 maalia, joista kuusi Ykkösessä kaudella 2013. Hän on voittanut yhteensä kuusi Suomen mestaruutta, joista viisi HJK:ssa ja yhden päättyneellä liigakaudella SJK:ssa.

Christos Zavros
Twitter: @CZavros

» Katso tästä Huuhkajien tulokset ja tuleva otteluohjelma!