Kommentti: Ruotsi-pelin antina ennätyksellinen lauma tulokkaita

Ruotsi ei armahtanut maanmiestään Hasse Backea vaan latoi Huuhkajien uuden koutsin debyytissä tauluun tylyt mutta ansaitut lukemat 3-0 (1-0).

Mutta mitä pelistä jäi käteen, näin nettistriimin kautta katsottuna? Ainakin se, että seitsemän debytanttia juoksi ensihikensä miesten Suomi-paidassa. Lienee ennätys yhdessä ottelussa, jos ei maajoukkueen alkuhämäriä satakunta vuotta sitten lasketa.

Tulokkaista kuusi kirmasi kentälle toisen jakson aikana, mikä luonnollisesti vaikutti peliin jonkin verran. Loppuvihellyksen aikana kehissä oli seitsemän rookieta, ja Tapio Heikkilällä ja Johannes Laaksosella toinen A-peli menossa. Jarkko Hurmeella oli alla 11 peliä ja Jukka Raitalalla 26. Liekö Huuhkaja-paidassa ollut kentällä koskaan yhtä aikaa yhtä vähän maaottelukokemusta.

Kun yhteisharjoituksia oli takana kaksi, ei ole sinänsä ihme, että peli oli enemmän kuin vähemmän hakemista. Toisaalta ylivoimaisesti epävarmimmin suoriutuivat kaksi ”konkaria” eli Hurme ja Raitala, joiden pallollinen pelaaminen lähenteli katastrofia. Janne Saksela ja esimerkiksi Juha Pirinen taas ehtivät osoittaa ennakkoluulottomia väläytyksiä.

Ruotsikaan ei toki ollut liikkeellä parhaimmistollaan, mutta toisaalta kehissä oli rutkasti Allsvenskan-rutiinia sekä U21-mestareita EM-kisoista viime kesältä. Mestarijengistä väkeä on lähdössä ulkomaille joukoittain – ja kuten usein aiemmin, varmasti useampikin ruotsalaisseura etsii ja löytää korvaajia Suomesta.

Isoveli-pikkuveli-asetelma siis. Keskiviikkona katsotaan Pohjolan veljessarjan seuraava mittelö Huuhkajien ja EM2016-maa Islannin välillä.

Sitä ennen Backe saa osoittaa diskuteeraustaitoaan kertoakseen pelaajille, että he pystyvät sunnuntaista parempaankin. Yhden talviotoksen perusteella ei vielä kannata jupista liikoja – ruudun tällä puolellakaan.

Matti Heikkilä