Manchester United ei tule saamaan Southamptonin Sadio Manea riveihinsä tammikuun siirtoikkunassa.

Daily Mail -lehden mukaan United kävi keskusteluita Saintsin kanssa tällä viikolla, mutta osapuolet eivät ole löytäneet yhteisymmärrystä. Louis van Gaal haluaisi vahvistaa hyökkäyspäätään, mutta Southampton on linjannut, ettei pelaaja ole myynnissä.

Mane itse haluaisi siirtyä Unitediin, mutta Old Traffordilla tiedetään jo, että tässä kuussa kauppa ei tule toteutumaan. Mane suhtautuu joka tapauksessa tilanteeseensa rauhallisesti ilman sen suurempia huolia.

23-vuotias Mane sai Ronald Koemanilta kritiikkiä, kun pelaaja tuli myöhässä matsia ennen suunniteltuun tapaamiseen. Pelaaja pudotettiin tästä syystä kokonaan kokoonpanon ulkopuolelle.

Saintsin seurajohdosta tosin uskotaan, että kyseessä oli vain väärinkäsitys. Koeman oli nimittäin ennättänyt siirtää tapaamista eteenpäin kymmenellä minuutilla.

Mane on tehnyt tällä kaudella 20 peliin tehot 3 maalia ja kuusi syöttöä. Senegalilainen käy parhaillaan Southamptonin kanssa neuvotteluita myös jatkopestistä. Hyökkääjä vaatii seuralta huhujen mukaan viiden vuoden pestiä, jossa viikkopalkka on hurjat 125 000 puntaa.