© Kuva: Pekka Mäntylä

Minihuuhkajat nousi upeasti Venäjän vieraana – palkinnoksi välieräpaikka!

Suomen alle 18-vuotiaiden (1.1.1998) poikien maajoukkue pelasi Pietarin Granatkin-turnauksen alkulohkon päätösottelussaan 3-3 (0-2) -tasapelin Venäjän kanssa.

Suomi kavensi 1-2:een upealla osumalla ottelun 62. minuutilla. Niilo Mäenpää sai pallon Mikael Soisalolta ja ampui kierteisellä kudilla yläkulmaan turnauksen toisen osumansa.

Mäenpää oli uudemman kerran asialla varttia myöhemmin. Hakalainen nappasi pallon venäläispuolustuksen keskeltä ja käänsi nätisti Suomelle tasoituksen.

Venäjä rokotti heti seuraavasta hyökkäyksestä. Dmitry Kamenschikov pääsi tuikkaamaan pallon maaliin lähietäisyydeltä, mutta Suomi ei tästä hätkähtänyt vaan tuli vielä tasoihin. Benjamin Källman puski pallon voimalla verkkoon Kaan Kairisen antamasta kulmapotkusta muutama minuutti ennen täyttä aikaa.

– Tulos oli ok. Hyvää oli se, että nousimme tasoihin kahden maalin takaa, Suomen valmentaja Alexei Eremenko tuumi.

– Ensimmäisellä puoliajalla pelimme ei toiminut siten kuin sen olisi pitänyt. Tauolla kävimme asioita läpi ja pelimme parantui huomattavasti.

Suomi sijoittui alkulohkossaan Venäjän jälkeen toiseksi ja jatkaa otteluitaan maanantaina. Näin Suomi pelaa lohkovoittajien kanssa maanantaina välierissä, joissa vastaan asettuu Slovenia. Ottelun alkamisaika vahvistuu sunnuntaina.

Venäjä-Suomi 3-3 (2-0)
21. min 1-0 Anton Terekhov
45. min 2-0 Egor Denisov
62. min 2-1 Niilo Mäenpää
77. min 2-2 Niilo Mäenpää
78. min 3-2 Dmitry Kamenschikov
86. min 3-3 Benjamin Källman

Suomen kokoonpano
1 William Jääskeläinen (c)
2 Saikou Ceesay -> 27. 7 Oskar Sandström
3 Juhani Pikkarainen
5 Samuel Persson -> 46. 4 William Lindqvist
6 Tatu Varmanen
8 Kaan Kairinen (C)
9 Benjamin Källman
10 Mikael Soisalo -> 75. 19 Abaas Ismail
14 Niilo Mäenpää
15 Omar Jama -> 46. 20 Adam Vidjeskog
16 Roope Läpinen -> 66. 11 Otto Lahikainen

Vaihtopelaajat
12 Jere Piirainen
13 Toni Maarno
17 Daniel Rantanen
18 Samu Alanko