Vasta kentille palannut ja vain muutaman minuutin Arsenalin edustusjoukkueen paidassa ensi kertaa tällä kaudella viime viikonloppuna pelannut Tomas Rosicky on sivussa käytännössä kauden loppuun.

Hän pääsi vaihdosta kentälle loppuminuuteiksi viime viikonlopun cup-voitossa, kun Arsenal kaatoi Championship-seura Burnleyn 2-1-lukemin. Arsenalista kerrottiin perjantaina tshekkiläiskonkarin olevan kolme kuukautta sivussa reisivamman vuoksi. Ottelu oli miehelle kauden ensimmäinen, kun koko alkukausi jäi välistä vammojen vuoksi. Hän ehti pelata sitä ennen 45-minuuttisen U21-joukkueen riveissä.

35-vuotiaan keskikenttämiehen sopimus seuran kanssa päättyy tähän kauteen ja jatkoa on tuskin luvassa kroonisesti loukkaantuneelle pelaajalle. Hän on edustanut Arsenalia vuodesta 2006 ja pelannut tykkimiesten riveissä 246 ottelua. Hän teki viime kesänä vuoden jatkosopimuksen.

Lähde: BBC Sport.