Liverpoolista syksyllä jo lähtöpassit saanut Brendan Rodgers kertoo tavoittelevansa uran jatkoa tulevana kesänä.

42-vuotiaan mukaan hän harkitsee ennen kaikkea valmentamista Iso-Britannian ulkopuolella.

– Toivottavasti saan jatkaa valmentamista kesällä. Olen avoin matkustamiselle ja minulle on tehty muutamia tarjouksia ulkomailta, mutta olen halunnut vielä katsoa tilanteen kehittymistä, Rodgers kertoi BBC:lle.

Viimeisimmissä huhuissa pohjoisirlantilaista on viety Kiinan yhä rahakkaimmille kentille.