© Kuva: Juha Tamminen

Kommentti: Tästä syystä Italia ja Belgia haluavat pelata Huuhkajia vastaan

Hasse Backea ei voi syyttää irtopisteiden keräämisestä. Huuhkajat nimittäin saattaa hyvinkin pelata kuusi ensimmäistä harjoitusotteluaan Backen alaisuudessa keräämättä ”pistettäkään”.

Varsinaisia pointseja toki lasketaan vasta 6. lokakuuta Islannin vieraana MM-karsinnan startatessa, mutta vastustajat matkalla karsintaan ovat huippuluokkaa:

26.3. EM-kisamaa Puola
29.3. Norja
1.6. EM-kisamaa ja Fifa-rankingin ykkönen Belgia sekä
6.6. Italia, EM-maa tietysti sekin.

Ruotsin ja Islannin kokeilujoukkueet jättivät jo Suomen vastaavan ryhmän maaleitta, eikä olisi erityisen suuri ihme, vaikka tukkaan tulisi neljässä seuraavassakin testissä.

Maalis- ja kesäkuussa luvassa on siis kirjaimellisesti maailmanluokan mittareita, joiden kyydissä Backe tulee tarkalleen näkemään Huuhkaja-ryhmänsä tason. Ja harjoittelemalla huippuja vastaan voi tosipeleissä huiput joskus myös voittaa. Lieneekö Suomella ollut koskaan yhtä laadukasta valmistavien pelien ohjelmaa?

Miksi sitten Italian ja Belgian kaltaiset maat haluavat pelata juuri Huuhkajia vastaan? Raadollinen syy on se, että upouusien sääntöjen mukaan EM-lopputurnausjoukkueet saavat pelata touko-kesäkuussa ainoastaan yhden treenipelin muita EM-kisamaita vastaan.

24 kisanipun ulkopuolisista maajengeistä Huuhkajat on lopulta parhaasta päästä; kelpo sparraaja. Italia ja Belgia kohtaavat EM-alkulohkossa toistensa lisäksi Ruotsin ja Irlannin, ja Suomi on siten tässäkin ajattelussa sopivan tyylinen vastus.

Fakta on kuitenkin myös se, että näillä peleillä niitetään satoa, jota ovat kylväneet etenkin joukkueenjohtaja Lennart Wangel ja fanien taholta ahkerasti höykytetty puheenjohtaja Pertti Alaja – ilman vahvoja kansainvälisiä yhteyksiä tällaisia vastustajia ei tule tarjolle. Backen valtavaa kontaktiverkostoa unohtamatta.

Huuhkajafanien kannalta varjopuoli on tietysti se, että Backen Huuhkajat lentää keskemmälle Eurooppaa. Kotimaaotteluja on – jälleen kerran – tarjolla tuskallisen harvoin.

Miksi? Koska pääsiäisen maaottelutauolla ei Härmän nurmilla pelaaminen ole mielekkäin vaihtoehto.

Todennäköisen tulevan kotiareenan, Tampereen Ratinan, kapasiteetti taas olisi kesäkuun huippumittelöihin taloudellisesta näkökulmasta kestämätön vaihtoehto. Eivätkä Italia ja Belgia luultavasti muutoinkaan liikahtaisi viimeistelyleireiltään välillä pohjoiseen.

Kenraaliharjoitus elo-syyskuun vaihteessa pelataan sitten toivottavasti kotifanien edessä.

Pekka Mäntylä
Twitter: @pjmant