Atletico Madridin seurajohto hykerteli keskiviikkona varmasti tyytyväisyyttään saatuaan kaupattua vain kaksi La Liga -osumaa tällä kaudella iskeneen Jackson Martinezin 42 miljoonalla eurolla Kiinan Guangzhou Evergrandeen.

Atleticon päävalmentaja Diego Simeone ei kuitenkaan ollut yhtä innoissaan. Todo Mercado Web -sivuston mukaan argentiinalainen raivostui kaupasta.

Syy Simeonen purkaukseen on selvä – siirtoikkuna Euroopassa on mennyt kiinni, ja Atletico ei saa hankittua uutta hyökkääjä ennen kesää. Voi jopa olla, että madridilaisseura ei saa uutta kärkimiestä silloinkaan, mikäli seuralle tuomittu siirtokielto koskien kesää 2016 ja tammikuuta 2017 jää voimaan.

Antoine Griezmann on tällä kaudella joutunut kantamaan paljon vastuuta Atleticon hyökkäyspelistä. Martinezin lähdettyä miestä tukevat maalinteossa kärkimiesten osalta lähinnä Luciano Vietto ja Fernando Torres.