ManU kukisti Arsenalin sunnuntaina reservipitoisella, mutta nälkäisellä ryhmällä 3-2-lukemin. Ottelun sankareita oli Valioliigassa debytoinut Marcus Rashford kahdella maalillaan ja maalisyötöllään.

18-vuotias hyökkääjälupaus pommitti vasta torstaina edustusjoukkuedebyytissään niin ikään kaksi maalia, kun joukkue pudotti FC Midtjyllandin jatkosta Eurooppa-liigan pudotuspeleissä 5-1-kotivoiton jälkeen.

ManU-luotsi Louis van Gaal rinnasti Rashfordin debyytin muutamaan aiempiin nuoriin debytantteihin, jotka nousivat urillaan huippupelaajiksi.

– Meillä on pieni pelaajaryhmä, jotta nuorille voidaan antaa mahdollisuuksia. Minun kokemukseni on ollut aina, että nuoret esiintyvät ensimmäisessä pelissään vahvasti, mutta jo toinen peli tuo erilaisen haasteen. Marcus pelasi hyvin molemmissa, joten kyseessä on erityinen lahjakkuus, hollantilainen kommentoi BBC Sportille.

Ajaxia, Barcelonaa ja Bayern Müncheniä urallaan aiemmin luotsanneelta Van Gaalilta kysyttiin muita muistorikkaita debyyttejä. Rashford pääsi kovan nimilistan jatkoksi.

– Muistan monia ikimuistoisia debyyttejä. Patrick Kluivert teki voittomaalin Ajaxille Hollannin Supercupissa, Xavi oli fantastinen Barca-debyytissään Barcelonalle ja myös Thomas Müllerin debyytti Bayernissa oli upea, Van Gaal luetteli.