Mikael Forssell kertoi tuoreeltaan maanantaina MTV Sportille saaneensa tarjouksen Turkista ja muualtakin olevan kiinnostusta.

Kohta 35-vuotias kärkimies ei ole pelannut sitten kauden 2014-2015, kun hän oli 2. Bundesliiga-seura Bochumissa kirjoilla. Rooli jäi pieneksi.

Forssell on sittemmin pitänyt kuntoa yllä HJK:n harjoitusvahvuudessa. Forssell on ollut viime kuukaudet loukkaantuneenakin, mutta on omien sanojensa mukaan rakentamassa nyt pelikuntoa ja kyselyjä on tullut.

– Saksasta ja Englannista oli joitain kyselyitä tammikuun aikana. Turkista sain ihan konkreettisen tarjouksenkin, mutta se ei ollut vielä silloin minulle ajankohtainen. Australiasta ja Yhdysvalloista on ollut myös kiinnostusta, Forssell valotti MTV Sportille.

Forssell on yksi viidestä kovasta suomalaisnimestä, jotka etsivät parhaillaan uutta seuraa maailmalta.

Päivitys klo 21.21: korjattu Forssellin pelaamattomuutta muotoon 2014-2015.