TPS hakee yhä kotikenttää – valmentajalle kahden vuoden jatkopesti

Ykkösessä pelaava FC TPS tiedotti keskiviikkona pidetyssä lehdistötilaisuudessa valmennusasioistaan. Mika Laurikainen jatkaa joukkueen päävalmentajana ja vastuu laajenee.

Kaksi vuotta TPS:n peräsimessä ollut Laurikainen jatkaa ainakin seuraavat kaksi vuotta Palloseuran päävalmentajana. Sopimuksessa on myös optio vuosista 2017-2018.

– Pitkäjänteinen seuran kehittäminen sai minut jäämään. Olen tyytyväinen sopimukseen ja siihen, että saan jatkaa töiden tekemistä TPS:n nostamisessa takaisin jaloilleen, Laurikainen sanoi.

TPS:n hallituksen puheenjohtaja Niklas Österlund kehui Laurikaisen taitoja nuorten pelaajien kehittäjänä.

– Mikalla on kiistattomat näytöt nuorten pelaajien kehittämisestä ja olemme todella tyytyväisiä, että saimme Mikan pidettyä.

Laurikaisen vastuu kasvaa myös TPS-akatemian päävalmentajana. Tarkoitus on kehittää omia lupaavia junioreita edustusjoukkueen käyttöön ja eteenpäin urallaan.

– Haluamme auttaa nuoria pelaajia mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Tarkoituksena on nostaa pelaajia omaan edustusjoukkueeseen ja sitä kautta aina kansainvälisille kentille, Laurikainen sanoi.

Kotikenttä vielä avoinna

TPS tiedotti myös pelipaikkatilanteestaan. Viime kaudella TPS pelasi Ykköstä Urheilupuiston Yläkentällä, mutta se ei ole jatkossa vaihtoehtona.

– Sinne emme tule menemään. Näimme viime vuonna, miten se toimi ja nyt etsimme kotia muualta, Österlund sanoi.

Vaihtoehtoina ovat tällä hetkellä Veritas Stadion, jossa TPS pelasi Veikkausliigaa, sekä Paavo Nurmen stadion, jolla Palloseura pelasi viime kaudella yhden ottelun.

– Joka päivä käymme keskusteluja asian tiimoilta. Pyrimme saamaan ratkaisun mahdollisimman nopeasti, Österlund kertoi.

Juho Hirvonen, Turku