Schalke on vahvistanut puolustajansa Joel Matipin siirtyvän kesällä Valioliigaan Liverpoolin riveihin.

Kamerunin maajoukkueessa pelaava, mutta Saksassa syntynyt pakki siirtyy kesällä Englantiin vapaalla siirrolla, sillä miehen sopimus Schalken kanssa päättyy kesällä.

Saksalaisseura yritti viimeiseen asti pitää kiinni puolustajastaan, mutta ”hyvässä hengessä käytyjen keskustelujen” päätteeksi Matip päätyi kuitenkin jättämään uuden sopimuksen Schalken kanssa kirjoittamatta.

Pakki sopii Liverpool-luotsi Jürgen Kloppin peräänkuuluttamaan pelaajasiirtofilosofiaan, sillä saksalaisvalmentaja on kertonut suosivansa mieluiten nuorempia hankintoja, jotka eivät ole vielä ison tähden asemassa.

Matip on kuulunut kasvattajaseuransa Schlaken tärkeimpiin pelaajiin, ja on pelannut avauksessa kaikissa seuransa otteluissa tällä kaudella.