Liverpoolin belgialaiskärki Divock Origi on kertonut kieltäytyneensä teini-iässä siirrosta Manchester Unitediin.

– En koskaan kadu mitään. Se oli vain sydämeni valinta.

Sir Alex Ferguson halusi Origin Unitediin vuonna 2011, kun belgialainen oli vasta 15-vuotias. Nuorukainen päätti kuitenkin siirtyä Ranskan Lilleen.

– Ajattelin, että minulla olisi mahdollisuus lyödä läpi Lillessä, joten sanoin ”ei” Manchester Unitedille.

Origi päätti lopulta siirtyä Liverpooliin kesällä 2014 arviolta 10 miljoonan punnan kauppasummalla. Mies vietti vielä viime kauden lainalla Lillessä, mutta on tällä kaudella pelannut jo Poolissa. Todellinen läpimurto on vielä tekemättä, sillä Origi on paukuttanut vasta kaksi maalia pelaamassaan 10 Valioliiga-ottelussa ennen sunnuntain Crystal Palace -peliä.

Lähde: ESPN