TPS:n Santeri Mäkinen joutuu lopettamaan oman pelaajauransa toistuvien polvivammojen takia. 23-vuotias Mäkinen on oman ikäluokkansa lahjakkaimpia pelaajia koko Suomessa, ja hän ehti käydä kaksi peräkkäistä, raskasta ja pitkää kuntoutusjaksoa polviensa kanssa läpi. Hän loukkasi kuitenkin polvensa viime keväänä jo kolmannen kerran, ja kuntoutus ei tuottanut enää tulosta toivotussa aikataulussa. Mäkisen molemmat polvet on operoitu viime vuosien aikana, toinen kahteenkin otteeseen.

– Santeri kuntoutti itseään sitkeästi, mutta se ei tuottanut valitettavasti enää toivottua lopputulosta. On todella sääli, että huippulahjakas pelaaja joutuu jättämään kentät noin nuorena, kommentoi TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen.

– Toivon, että Santeri ei jätä kuitenkaan kokonaan jalkapalloa, sillä pienen etäisyyden ottamisen jälkeen hänellä olisi varmasti paljon annettavaa myös juniorivalmennuksen puolella.

Mäkinen pelasi TPS:n keskikentällä kaudesta 2010 lähtien 52 Veikkausliigaottelua ja viimeisteli niissä kaksi maalia. Viime kaudella hän loukkantui ennen kuin Ykkösen sarjakausi ehti alkamaan. Mäkinen pelasi urallaan myös 33 poikien maaottelua.

– Ikimuistettavia ja hienoja vuosia nämä ovat olleet, vaikka aivan viime ajat olivat minulle tietysti raskaita. Nyt on aika kuitenkin kohdistaa katseet muualle tässä elämässä, toteaa Mäkinen.

– TPS:n kotiotteluiden katsomossa nähdään varmasti seuraavaksi, mutta mitä jalkapalloon muussa muodossa jatkon suhteen tapahtuu, en osaa sanoa vielä mitään. Kiitokset kaikille seuran kannattajille ja koko TPS-yhteisölle yhteisistä vuosista, Mäkinen toivottaa.

Lähde: TPS:n verkkosivut