Manchester City eteni eilen tiistaina Mestarien liigan puolivälieriin pelaamalla 0-0-tasapelin Kiovan Dynamoa vastaan kotikentällään. Cityhän voitti Kiovassa pelatun ensimmäisen osaottelun numeroin 3-1.

Voitosta huolimatta ilta oli monessa mielessä synkkä City-faneille: Joukkueen kapteeni Vincent Kompany jouduttiin ottamaan vaihtoon jo 7. minuutilla. Toinen avauskokoonpanon toppari Nicolas Otamendi loukkaantui myös ensimmäisellä puoliajalla ja poistui kentältä.

Cityn manageri Manuel Pellegrini kertoi kamppailun jälkeen, että Otamendin vammasta saadaan lisätietoja seuraavien päivien aikana. Kompanyn vammasta oli sen sijaan jo tässä vaiheessa huonompaa kerrottavaa.

– Kysessä on pohje, joten vähintään kuukauden (sivussa), totesi chileläinen ESPN:n mukaan.

Kompany on kärsinyt koko kauden loukkaantumisista. Varsinkin pohjevammat ovat vaivanneet 29-vuotiasta belgialaista.

City pääsi nyt ensimmäistä kertaa historiansa aikana Mestarien liigan puolivälieriin.