Neymar halutaan elokuussa olympialaisiin – Barcelonan ei pakko suostua!

Brasilian maajoukkueluotsi Dunga neuvottelee kevään aikana Barcelonan päävalmentajan Luis Enriquen kanssa siitä, että Neymar saadaan mukaan Brasilian olympiajoukkueeseen.

Olympialaiset pidetään ensi kesänä Brasiliassa ja jalkapalloturnaus pelataan 3.-20. elokuuta. Kaiken muun moneen kertaan voittanut Brasilia ei ole koskaan juhlinut olympiakultaa, ja kyseessä on tietynlainen pakkomielle jo maalle.

– Puhumme Barcelonan johtajille kuin myös Enriquelle ja pelaajalle itselleen. Pyrimme löytämään kaikkia miellyttävän ratkaisun, Dunga kommentoi SporTV:lle helmikuussa.

Neymar on itse kertonut ESPN Deportesin mukaan halustaan olla yksi kolmesta sallitusta yli-ikäisestä pelaajasta. Olympialaisten miesten jalkapalloturnaus on pääosin tarkoitettu alle 23-vuotiaille pelaajille (1.1.1993 jälkeen syntyneet).

Neymar, 24, on syntynyt 5. helmikuuta 1992. Hän oli mukana Brasilian olympiajoukkueessa Lontoossa vuonna 2012, mutta ennakkosuosikki hävisi finaalin Meksikolle.

Kahden arvoturnauksen kesä

Brasilialla on luvassa ensi kesänä kaksi arvoturnausta, johon osin halutaan samoja pelaajia. Melkoinen kuormitus on luvassa joillekin pelaajille.

– On muutama pelaaja, jotka aiomme kutsua sekä Copa America Centenarioon että olympialaisiin, Dunga jatkoi.

Copa America Centenario Etelä-Amerikan laajennettu mestaruusturnaus, joka pelataan poikkeuksellisesti USA:ssa Etelä-Amerikan jalkapalloliiton 100-vuotisen historian kunniaksi. Mukana on kymmenen Etelä-Amerikan maan lisäksi kuusi joukkuetta Keski- ja Pohjois-Amerikan ja Karibian alueelta.

Joukkueiden ei ole pakko antaa pelaajiaan olympialaisiin, koska kyseessä ei ole FIFA:n alainen turnaus, mutta Copa Americaan on pelaajat pakko päästää.

Dunga tuskin saa Neymaria mukaan molempiin turnauksiin Barcelonalta, joten ennakko-odotuksena voisi kuvitella tähtipelaajan olevan mukana pikemmin olympialaisissa, jotta maa voisi vihdoin juhlia myös sen turnauksen voittoa miesten jalkapallossa.