Paljon jalkapallopelaajien siirtoja koskevia sopimuksia vuotanut Football Leaks -sivusto on tällä kertaa julkaissut tietoja liittyen Sergio Agueron kauppaan Atletico Madridista Manchester Cityyn.

Argentiinalaistähtihän siirtyi Englantiin vuonna 2011. Papereista selviää, että City maksoi Aguerosta kiinteän 36 miljoonan euron kauppasumman. Lisäksi Atletico on saanut erilaisten suoritusperusteisten bonusten avulla ylimääräiset neljä miljoonaa euroa kaupasta.

Kun Aguero siirtyi Englantiin, huhuiltiin mediassa, että sopimuksessa olisi pykälä, jonka myötä Cityn pitäisi maksaa iso korvaus Atleticolle, mikäli se myisi pelaajan aikanaan Atleticon paikalliskilpailijaan, Real Madridiin. Papereista kuitenkin selviää, että tällaisesta ehdosta ei ole sovittu.

Aguero pelaa edelleen Cityssä, vaikka miestä onkin monesti huhuiltu muihin maisemiin – muun muassa Realiin.

Lähde: Marca