Sunderlandin irtisanoma Adam Johnson tuomittiin kuudeksi vuodeksi vankilaan seksuaalirikoksesta, kertoo The Guardian.

28-vuotias Johnson sai tuomion viime tammikuisista tapahtumista, jolloin hän sekaantui 15-vuotiaaseen koulutyttöön.

Uhri oli Sunderland-fani ja kausikortin omistaja, joka oli tuomarin mukaan jäänyt usein odottamaan pelaajia otteluiden jälkeen nimikirjoitusten toivossa.

Tuomarin mukaan uhrille oli koitunut tapahtuneesta ”voimakasta psykologista haittaa”.

Sunderland irtisanoi pelaajansa helmikuussa, päivä sen jälkeen, kun Johnson oli myöntänyt syyllisyytensä yhteen neljästä syytekohdasta helmikuisessa oikeudenistunnossa.

Johnson edusti Sunderlandia vuodesta 2012 lähtien ja pelasi urallaan 12 ottelua Englannin maajoukkueessa.