Yksi kaikkien aikojen parhaista pelaajista Johan Cryuff on kuollut

Yksi 1900-luvun parhaista jalkapalloilijoista, hollantilainen Johan Cryuff kuoli tänään Barcelonassa perheensä ympäröimänä.

68-vuotias Cryuff kuoli syöpään.

Cryuffin aloitti uransa Hollannissa Ajaxin paidassa, jossa hän voitti ensimmäisen kolmesta kultaisesta pallostaan, eli valinnasta maailman parhaaksi pelaajaksi.

Ajaxista Cryuff siirtyi Barcelonaan, jota hän edusti viisi vuotta ennen kuin päätti uransa taas Ajaxin paidassa lyhyeiden Pohjois-Amerikan ja Espanjan visiittien jälkeen.

Maajoukkueessa Cryuff johdatti Hollannin MM-finaaliin vuonna 1974 voittaen MM-turnauksen maalipörssin.

Pelaajauransa jälkeen Cryuff valmensi Ajaxia, Barcelonaa sekä Katalonian epävirallista maajoukkuetta.

Barcelonassa ja Kataloniassa hänet tunnetaan ”total footballin” isänä, joka on pallonhallintaan ja koko joukkueen taitoon perustuva pelitapa, jonka Barcelona on kehittänyt 2000-luvulla kenties kaikkein pisimmälle.