Rovaniemen Palloseura saa tänään vieraakseen HJK:n kauden ensimmäiseen kotiotteluunsa.

Klubin mukana pohjoiseen matkaa 28-vuotias Mohamed ”Medo” Kamara, joka teki tänä vuonna paluun HJK riveihin edustettuaan helsinkiläisiä aikaisemmin vuosina 2007–2010.

Sierra Leonessa syntynyt Medo tuli ensi kertaa Suomeen junioreiden MM-kisoihin vuonna 2003, ja haki kisojen jälkeen turvapaikkaa sisällissodan kauhuja paetakseen. Suomeen jäätyään Medo siirtyi pelaamaan KuPS:iin nykyään RoPS:ia valmentavan Juha Malisen alaisuuteen, jota Medo muisteli lämmöllä.

– Ensimmäiseksi minun on sanottava, että Juha on minulle enemmän kuin valmentaja. Suomessa ollessani hän on ollut minulle kuin oma isäni, HJK-pelaaja muisteli RoPS:n verkkosivuilla.

– Olin asunut vasta vähän aikaa Suomessa, kun hän antoi minulle mahdollisuuden pelata. Olin tuolloin vielä alle 18-vuotias, kun hän halusi minut Kuopion Palloseuraan.

Medo kertoo viihtyneensä Malisen valmennuksessa.

– En tiedä onko hän muuttunut paljoakaan, mutta silloin hän oli melkoinen auktoriteetti. Paljon lähti ääntä, mutta samalla hänellä oli kova tahto voittaa.

– Mutta ei pienintäkään pahaa sanottavaa. Minusta oli tosi hyvä tehdä töitä hänen kanssaan. Välillä hommat saattoivat mennä yli, mutta se oli hänen tyylinsä. Ei kenenkään persoonaa voi, eikä saakaan muuttaa.

Kertoimet (Expekt):

RoPS – HJK, to 14.4. klo 17.30

1 4,00
X 3,25
2 1,85