© Kuva: Juha Tamminen

Kokenut Suomen mestari palaa Veikkausliigaan – takana välivuosi jalkapallosta

Maalivahti Mikko Vilmunen on tehnyt PS Kemin kanssa kauden mittaisen sopimuksen. Kahden viikon koeajan kokemukset olivat sen verran hyviä, että syntyi molemminpuolinen halu jatkaa yhteistyötä.

126 Veikkausliigan ottelua urallaan pelannut 35-vuotias Vilmunen vietti viime kauden välivuotta. Toissa vuonna mies pelasi FC Kemissä. Vilmunen on saavuttanut urallaan vuonna 2004 Suomen mestaruuden kasvattajaseurassaan Valkeakosken Hakassa ja vuosina 2002 sekä 2005 Hakassa Suomen cupin voitot.

Kauden 2007 ja osan kaudesta 2008 vietti Irlannissa Drogheda Unitedissa ja sieltäkin oli tuomisina sarjan mestaruus. Irlannnin jälkeen tie vei Norjan ykkösdivisioonaan Altan joukkueeseen. Kahden Norjan kauden jälkeen oli edessä paluu koto-Suomeen ja Kuopion Palloseuraan, jossa vierähti myös kaksi kautta. Tämän jälkeen Vilmunen uuntasi perheineen vaimon kotiseudulle Kemiin asumaan, mutta vielä kauden 2012 pelasi Rovaniemen Palloseuran paidassa Ykköstä.

2013 oli sitten vuorossa pelihommat uudessa kotikaupungissa ja silloin Kakkosessa vielä pelanneessa Palloseura Kemissä, joka oli Tommy Taylorin komennossa. Alkukesästä Notts County -ottelussa tullut olkapäävamma teki kaudesta rikkonaisen, ja kauden päätteeksi mies päättikin keskittyä talonrakentamiseen ja siviilitöihin.

– Mukava palata tuttuun remmiin ja treeni-intokin on kova. Kovin kaukana en pelikunnosta ole, sillä on tullut pidettyä itsensä aika hyvässä kunnossa koko ajan, Vilmunen toteaa.

Lähde: PS Kemin verkkosivut