Lehti: Liverpool himoitsee uutta hyökkääjää – kiikarissa 38 miljoonan euron arvoinen maalitykki

Christian Benteke siirtyi Liverpoolin hyökkäykseen kesällä isoin odotuksin. Belgialaiskärki ei kuitenkaan ole sopeutunut joukkueen pelityyliin, ja häntä on jo huhuiltu pois Anfieldiltä.

Liverpoolin kerrotaankin tavoittelevan hyökkäykseen uutta verta ensi kaudeksi. Daily Mirrorin mukaan joukkueen tähtäimessä on Benteken maanmies, Marseillen Michy Batshuayi. 22-vuotias hyökkääjä on paukuttanut tällä kaudella 15 maalia Ranskan pääsarjassa.

Batshuayita on aiemmin huhuiltu Arsenaliin ja Tottenhamiin. Lähteen mukaan mies on arvoltaan noin 30 miljoonaa puntaa (38 miljoonaa euroa).

Daniel Sturridge on esiintynyt vahvasti Poolin hyökkäyksessä. Mies on kuitenkin tunnetusti varsin loukkaantumisherkkä, joten hänen varaansa on mahdoton laskea kaikkea. Divock Origi on ottanut viime viikkoina upeaa roolia joukkueen hyökkäyksessä. On kuitenkin epäselvää, kuinka isoa vastuuta hän pystyy kantamaan Poolin tavoitellessa pokaaleja.