Napoli hävisi vieraissa Udineselle 1-3-lukemin ja tähtikärki Gonzalo Higuainin kauden 30:s maali jäi laihaksi lohduksi.

Tappion myötä joukkue on sarjassa nyt kuusi pistettä Juventuksen perässä, joka voitti oman kierroksen ottelussaan Empolin niukasti 1-0-lukemin kotonaan Mario Mandzukicin osumalla.

Higuainin osuma oli 1-1-tasoitus avausjakson puolivälissä, mutta Udinese teki johtomaalin juuri ennen taukoa ja lisäsi toisen jakson alussa johtonsa jo kahteen maaliin.

Lopulta kaudella Napolin monta kertaa pelastunut Higuain sai kaksi varoitusta ja ajettiin ulos. Argentiinalainen kimpaantui ulosajostaan ja joukkuekaverit joutuivat pitämään miestä aisoissa. Hänen kerrottiin myös tönineen tuomaria.

Pahimmissa tapauksessa teot johtavat pidempään pelikieltoon, mikä vesittää Napolin mestaruushaaveita entisestään. Ottelussa myös Napolin päävalmentaja Maurizio Sarri passitettiin katsomoon, kun hän protestoi Udinesen toista rankkaria avausjaksolla. Ensimmäisestä Udinese meni 1-0- johtoon, mutta toinen epäonnistui.