Taistelu Valioliigassa Mestarien liigaan oikeuttavista sijoista, eli neljän kärkijoukkueen paikoista, tiivistyi entisestään keskiviikon jälkeen, kun sekä ManU että Liverpool nappasivat kolme pistettä otteluistaan.

ManU kaatoi kotonaan Crystal Palacen 2-0-lukemin ja Liverpool jatkoi hurjaa lentoaan kukistamalla Evertonin 4-0-lukemin.

ManU hiostaa nyt ottelun vähemmän pelannutta Arsenalia vain pisteen päässä ja kolmossijaankin matkaa on vain kaksi pistettä. Liverpool on seitsemäs, kuuden pisteen päässä himoitusta nelossijasta.

ManU:n maaleista ensimmäinen merkittiin omaksi maaliksi ja toisen viimeisteli italialaispakki Matteo Darmian.

– Tämä oli tärkeä, valtava voitto. Nyt aloitamme keskittymisen jo seuraavaan peliin Evertonia vastaan. Haluamme edetä finaaliin, italialainen viittasi viikonlopun FA Cupin välierään Soccerway-sivustolla.

Myös West Ham on kamppailussa vahvasti mukana, kun joukkue nappasi täyden pistepotin 3-1-lukemin Watfordilta. West Ham on yllä mainittujen suurseurojen välissä.

Liverpoolilla on vielä mahdollisuus saavuttaa Mestarien liigan paikka myös Eurooppa-liigasta. Joukkue pelaa kisan välierävaiheessa. Eurooppa-liigan voittaja saa paikan ensi kauden Mestarien liigasta.

Sarjataulukko

 Leicester       34 21 10  3  59-33  73 
 Tottenham       34 19 11  4  64-25  68 
 Manchester C    34 18  7  9  62-34  61 
 Arsenal         33 17  9  7  56-34  60 
 Manchester U    34 17  8  9  42-30  59 
 West Ham        34 14 14  6  57-43  56 
 Liverpool       33 15  9  9  56-43  54 
 Southampton     34 14  9 11  45-35  51 
 Stoke           34 13  8 13  37-47  47 
 Chelsea         33 11 11 11  49-45  44 
 Everton         34  9 14 11  53-48  41 
 Watford         34 11  8 15  33-40  41 
 Bournemouth     34 11  8 15  41-57  41 
 West Bromwich   33 10 10 13  31-40  40 
 Swansea         34 10 10 14  34-45  40 
 Crystal P       35 10  9 16  36-45  39 
 Norwich         34  8  7 19  35-60  31 
 Sunderland      33  7  9 17  39-57  30 
 Newcastle       34  7  8 19  36-62  29 
 Aston Villa     34  3  7 24  23-65  16