AC Milania 1999–2012 edustanut ja sveitsiläisen Sionin riveissä 2013 peliuransa päättänyt Gennaro Gattuso ei ole oppinut hillitsemään itseään valmentajaksi siirryttyäänkään.

Peliurallaan Gattusolla riitti yhteenottoja vastustajien, tuomareiden ja omien pelikavereidenkin kanssa.

Milanon derbyssä vuonna 2009 Gattuso otti muistettavan punaisen kortin kahden varoituksen myötä. Erityistä toisessa keltaisessa kortissa oli, että Gattuso oli jo ehtinyt pyytää vaihtoa ja pelikatkoa odottaessaan hän ehti lanata Inter Milanon Wesley Sneijderin täysin merkityksettömässä keskialueen pallontavoittelutilanteessa. Suihkuun marssiessaan Gattuso vielä kehtasi urputtaa omalle valmentajalleen oman hölmöilynsä päätteeksi.

Nyt Gattuso on siirtynyt valmentamaan Italian kolmannen tason joukkuetta Pisaa, joka kamppailee sarjan kärkisijasta ja noususta seuraavalle tasolle.

Pisa kaatoi kärkikamppailussa viikonloppuna sarjajohtaja SPAL:in, mutta viime minuuteilla Gattuso ei hillinnyt hermojaan, vaan antoi tuntemattomasta syystä apuvalmentajalleen läpsäisyn kasvoille.

Ottelun päätyttyä Gattuso ryntäsi juhlimaan voittoa muun valmennustiimin sekaan, mutta ei ollut huomaavinaankaan läpsäisemäänsä kakkosvalmentajaa.

Oi jalkapalloa ja tunnekuohuja!

Katso video Gattuson läpsäisystä tästä.