Arsenalin keskikenttäpelaaja Mikel Arteta kertoo lopettavansa mitä suurimmalla todennäköisyydellä.

34-vuotias Arteta pelasi sunnuntai-iltana viimeiseksi uskomansa minuutit Valioliigaa, kun hän korvasi vaihtoon otetun Mesut Özilin Arsenalin rutiinivoitossa Aston Villasta. Keskikenttäpelaaja oli vähällä saada nimiinsä Arsenal-kauden viimeisen maalin, mutta Artetan maaliin johtanut laukaus merkittiin lopulta Aston Villan omaksi maaliksi.

– Tarvitsen aikaa miettiä tulevaisuuttani. Olen 99 prosentin varma, että lopetan jalkapallon pelaamisen, Arteta kertoi Arsenalin verkkosivuilla.

– Minun on tärkeää keskustella perheeni kanssa ja pohtia mikä olisi minulle parhaaksi.

Arteta on edustanut Arsenalia vuodesta 2011 lähtien.

Lähde: Goal-sivusto.