Barcelona on voittanut La Ligan mestaruuden. Blaugrana kukisti päätöskierroksella Granadan vieraskentällä maalein 3-0. Luis Suarez teki Barcan kaikki maalit illan ottelussa.

Loistavan alkukauden pelannut Barca näytti aluksi marssivan melko selvästi La Ligan mestaruuteen. Joukkue ajautui kuitenkin huhtikuussa pieneen pelilliseen kriisiin häviämällä kolme peräkkäistä ottelua Espanjan pääsarjassa. Real Madrid esiintyi samaan aikaan vakuuttavasti ja nousi kilpailijansa kannoille.

Barca säilytti kuitenkin loppuun saakka kärkipaikkansa ja hoiti viimeiset viisi ottelua vakuuttavasti maalierolla 24-0. Real jäi lopulta pisteen päähän joukkueesta.

Mestaruus oli Barcelonan historian 24:s.

La Ligan maalikuninkaaksi kruunattiin tällä kertaa uruguaylaistähti Suarez, joka teki kauden aikana 40 osumaa.

Cristiano Ronaldo ja Lionel Messihän olivat jakaneet keskenään maalikuninkuudet sitten kauden 2008-2009, jolloin ykköstykiksi kruunattiin Diego Forlan.