Napoli päättää tänään kautensa Serie A:ssa ottelulla Frosinonea vastaan. Joukkue on tällä hetkellä tiukasti kiinni sarjan kakkostilassa.

Napolin ykköstykin Gonzalo Higuainin maalikuninkuus ei ole ollut pitkään aikaan uhattuna. Argentiinalaistähti on viimeistellyt jo 33 osumaa tällä kaudella.

Higuainilla on vielä mahdollisuus tavoitella Serie A:n kautta aikojen yhden kauden maaliennätystä, joka on AC Milanissa pelanneen Gunnar Nordahlin nimissä. Ruotsalainen teki kaudella 1949-1950 35 maalia Italian pääsarjassa.

AC Milanissa pitkän uran tehnyt puolustaja Alessandro Costacurta hehkuttaa Higuainia varauksetta Il Mattino -lehden haastattelussa.

– Minusta ei ole mitään epäselvyyttä siitä, että Higuain on maailman vaikeimmin vartioitava hyökkääjä. Miksi? Koska hän on maailman paras hyökkääjä.

– Hän on murskannut ennätyksiä niin monena vuotena, mutta kyse ei ole vain siitä. Nykyään Higuain on vaikein vartioitava, koska hän on niin hyvä liikkumaan pallottomana ja hänellä on synnynnäinen ymmärrys olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Higuain johtaa Serie A:n maalipörssiä ylivoimaisesti. Toiseksi eniten osumia ovat tehneet Juventuksen Paulo Dybala ja AC Milanin Carlos Bacca. He ovat viimeistelleet molemmat 17 maalia.

Lähde: Football-Italia.net