1990-luvun Ajaxin huippujoukkueessa Jari Litmasen kanssa pelannut ja myöhemmin urallaan mm. FC Barcelonan paitaa Litmasen tapaan kantanut Frank de Boer ilmoitti äskettäin jättävänsä Ajaxin päävalmentajan paikan, vaikka miehellä oli sopimus kesään 2017

Mies juhli päävalmentajana Ajaxin kanssa peräti neljää mestaruutta, mutta kaksi viimeistä kautta ei tuonut enää pokaaleja. Juuri päättynyt kausi jätti happamimman maun, kun PSV kiri kalkkiviivoilla ohi mestariksi. Ajax itse möhli asiansa hävittyään häntäpään ryhmälle päätöskierroksella. Viime kaudella PSV oli niin ikään parempi, vieläpä 17 pisteen erolla.

De Boeria vietiin aiempina vuosina vahvasti Valioliigaan mm. Tottenhamiin ja Liverpooliin, mutta niihin tehtäviin on valittu nyt muut miehet. Nyt kuitenkin brittilehti Daily Expressin mukaan de Boer on Evertonin kiikarissa.

Seuran on toisaalla kerrottu havittelevan myös Jose Mourinhoa, mutta portugalilaisen suunta lienee suuremmassa seurassa.

Everton antoi päättyneen kauden viime metreillä kenkää aiemmalle managerilleen Roberto Martinezille, koska lupaavasti vuonna 2013 alkanut pesti kääntyi alamäkeen. Eurosijoista monina kausina taistellut Everton oli nyt vasta 11:s.