Tammikuussa Puolan suurimpaan seuraan Legia Varsovaan siirtynyt Kasper Hämäläinen teki toisen virallisen maalinsa seuran paidassa sunnuntaina, kun hän oli päässyt ensi kertaa avaukseen.

Hämäläinen vastasi joukkueensa kolmannesta maalista ohjattuaan matalan keskityksen tarkasti verkon perukoille takatolpalta. Kotiottelu Piast Gliwiceä vastaan päättyi Legian 4-0-voittoon.

Voiton myötä Legia on äärimmäisen lähellä mestaruutta, kun sarjajohto on kolme pistettä seuraavaan – juuri nujerrettuun Gliwiceen – on kolme pistettä kaksi kierrosta ennen loppua. Mestari on selvillä viimeistään ensi sunnuntaina.

Hämäläinen pelasi vielä alkukauden toisessa Puolan pääsarjaseurassa Lech Poznanissa, jonka paidassa hän teki yhdeksän maalia.