ManU vahvisti maanantaina, että Louis van Gaalin palvelukset seuran riveissä ovat päättyneet. Alun perin sopimus oli voimassa kesään 2017 asti. Seura kertoo tiedottavansa seuraajasta ”pian”. Kyseessä on joulukuussa potkut Chelseasta saanut Jose Mourinho.

Seuran jättävä hollantilaisluotsi katsoo luoneensa hyvän perustan seuraajalleen.

– Perustukset ovat vakaita seuralle mennä eteenpäin ja saavuttaa yhä suurempaa menestystä, konkariluotsia siteerataan BBC Sportilla.

Van Gaalin valmennustiimi saa niin ikään lähteä, pois lukien apuvalmentajana ollut seuraikoni Ryan Giggs, jolle on tarjottu jatkopestiä seurassa, mutta ei välttämättä enää täysin samassa roolissa.

Van Gaalin ansioksi luetaan peräti 14 oman akatemian kasvatin nostaminen edustusjoukkueen peleihin. Näihin lukeutuu juuri FA Cupin finaalin voittomaalin tehnyt Jesse Lingard ja kevään komeetta Marcus Rasford.

– Hänen perintönään moni nuori pelaaja sai luottamusta ja mahdollisuuden näyttää kykynsä korkeimmalla tasolla.

Van Gaal käytti myös ulkopuolisiin pelaajahankintoihin valtavia summia – yhteensä 250 miljoonaa puntaa – kaksivuotisen pestinsä aikana, mutta saavutti Valioliigassa vain neljännen ja viidennen sijan.