Manchester United -fanit valmistautuvat mielenosoituksiin illan Valioliiga-ottelussa

Sunnuntailta terrorismiuhan takia siirretyn Manchester Unitedin ja Bournemouthin kohtaaminen pelataan tänään Old Traffordilla, ja ManU-fanien odotetaan osoittavan mieltään joukkueen valmentajalle Louis van Gaalille.

Ennen sunnuntain ottelun keskeyttämistä ManU-stadionin lehtereillä nähtiin jo plakaateja, jotka vaativat van Gaalin lähtöä.

ManU-kannattajat ovat pettyneitä joukkueensa suorituksiin hollantilaisvalmentajan alaisuudessa. Seura jää europeleihin oikeuttavien neljän kärkisijan ulkopuolelle vasta toista kertaa 25 vuoteen. ManU ei myöskään ollut tällä kaudella vakavasti otettava kilpailija Valioliiga-mestaruuden voittajaksi.

Stadionin lisäksi van Gaalille protestoidaan faniryhmien keskuudessa. Vaikutusvaltaisen fanilehden United We Standin päätoimittaja Andy Mitten kiteytti fanien turhautumisen ManU:n pelityyliin.

– [ManU:n] jalkapallo on ollut yksinkertaisesti tylsää, eikä maaleja ole tullut lähimainkaan tarpeeksi – tällä kaudella vasta 46 osumaa, Mitten kirjoitti The Sunin mukaan.

– Tämä maalimäärä on 38 maalia osumaa vähemmän kuin kaudella 2012–2013.

ManU on tällä hetkellä Valioliigan kuudennella sijalla, mutta voitolla Bournemouthista joukkue nousisi viidenneksi. Kaikki muut joukkueet ovat jo päättäneet kautensa.