Viime kesänä Southamptonista Manchester Unitediin siirtynyt Morgan Schneiderlin on saanut tällä kaudella uudessa seurassaan varsin hyvin peliminuutteja.

Ranskalainen keskikentän keskustan pelaaja on kuitenkin huomannut, että Unitedissa pelaamisessa on omat haasteensa.

– Olen pelannut kuten koko jengi: välillä hyvin, välillä huonosti. Mutta varmaa on, että Manchester Unitedissa kaikki on toisin. Se mikä olisi ollut hyvä ottelu Southamptonissa, voidaan nähdä nähdä huonona Manchesterissä, kommentoi Schneiderlin L’Equipe-lehdelle.

– Kun tein sopimuksen Manchesteriin, halusin pelata joka pelin näyttäen koko ajan kykyni, joten en ole täysin tyytyväinen. En on ole onneton, en ole onnellinen – olen siinä jossain välissä.

Vuosina 2008-2015 Southamptonia edustanut Schneiderlin muistuttaa kuitenkin, että ensi kaudella voi jo parantaa.

– Tämä on ensimmäinen vuoteni, ja olen luottavainen, että palaan entistä vahvempana ensi kaudella.