Manchesterin suurseurat United ja City haluavat molemmat hankkia riveihinsä Real Madridin Toni Kroosin, kirjoittaa Daily Mirror.

26-vuotias maailmanmestari on esiintynyt vahvasti tällä kaudella ja saanut hyvin vastuuta sekä Rafa Beniteziltä että nykyvalmentaja Zinedine Zidanelta.

Bayern München kauppasi Kroosin Realiin vuonna 2014. Seuraa silloin valmentanut Pep Guardiola siirtyy ensi kaudeksi Cityn peräsimeen. Monien asiantuntijoiden mielestä Cityn keskikenttä kaipaa pallollista taitoa, jota Kroos pystyisi varmasti tuomaan.

Unitedin keskikentän keskusta ei ole vakuuttanut tällä kaudella. Kesällä hankittu Bastian Schweinsteiger on ollut lähes koko kauden sivussa, eikä Morgan Schneiderlinkaan ole noussut odotetulle tasolle. Unitediin pitkin kevättä huhuiltu Renato Sanches siirtyi aiemmin tällä viikolla Bayern Müncheniin.