Manchester Unitedin keskikenttäpelaaja Daley Blind kertoo olevansa pettynyt Louis van Gaalin potkuihin, joista ManU tiedotti maanantain. Hollantilaisluotsin korvaajaksi uskotaan tulevan Chelseasta nyt päättyneen kauden puolivälissä potkut saanut Jose Mourinho.

– Hänen kanssaan työskentely oli aina sujuvaa ja olisin halunnut jatkaa yhteistyötä pidempään, Blind kertoi toimittajille Hollannin maajoukkueen harjoitusleirillä Portugalissa SkySportsin mukaan.

– Englannin kärkiseurojen managereilla on tietysti kovat paineet, mutta viimeisen puolen vuoden aikana häntä ei ole kohdeltu reilusti. Minusta Louis van Gaalin kaltainen ja niin paljon saavuttanut valmentaja ansaitsee enemmän kunnioitusta.

Van Gaalin potkuja kritisoi myös Daley Blindin isä, Ajaxissa yhdessä Jari Litmasen kanssa Mestarien liigan voittanut Danny Blind.

– Tiedän tilanteesta enemmän kuin useimmat ihmiset ja voin kertoa, että hänen potkunsa tuli todellisena yllätyksenä. Olen pahoillani hänen puolestaan. Hän ei ansaitse tätä, Hollannin maajoukkuevalmentajana toimiva isä-Blind kommentoi Goal-sivustolla.

– Tiedän miten irtisanominen tapahtui, eikä se mennyt niin kuin pitäisi.

Manchester United päätti Valioliigan sarjan viidennellä sijalla. Joukkue voitti FA-cupin.