Valioliigasta Aston Villan lisäksi myös Norwichin ja Newcastlen putoaminen sarjatasoa alemmaksi varmistui keskiviikkona Sunderlandin voittaessa Evertonin kotonaan 3-0-lukemin. Sunderland karkasi voiton myötä neljän pisteen päähän putoamisviivasta ennen päätöskierrosta.

Sunderland oli ottelussa halukkaampi ja päättäväisempi kuin ilman panosta pelanneet vieraansa. Isäntäjoukkue meni johtoon Patrick van Aarnholtin vapaapotkulla, jonka vastustajan maalivahti Joel Robles arvioi täysin väärin.

Kaksi jälkimmäistä maalia syntyi tauon molemmin puolin. Molemmissa ylös erikoistilanteisiin noussut toppari Lamine Kone pääsi tykittämään pallon verkkoon lähietäisyydeltä hajalla olleen puolustuksen keskeltä.

Allardycen taika

Kesken kauden, viime lokakuussa Sunderlandin peräsimeen tullut konkarimanageri Sam Allardyce sai ryhmäänsä erinomaiseen vireeseen ratkaisuhetkillä, sillä Sunderland on hävinnyt 13. viimeisestä pelistään vain kaksi.

Allardyce on urallaan aiemmin luotsannut putoamista vastaan taistelleita ryhmiä hyvällä menestyksellä.

Sunderland pelaa näin ensi kaudella kymmenennen peräkkäisen kauden Valioliigassa, vaikka joukkue ehti olla putoamisviivan alapuolella peräti 237 päivän ajan.

Sarjataulukko:

 Leicester       37 23 11  3  67-35  80 
 Tottenham       37 19 13  5  68-30  70 
 Arsenal         37 19 11  7  61-36  68 
 Manchester C    37 19  8 10  70-40  65 
 Manchester U    37 18  9 10  46-34  63 
 West Ham        37 16 14  7  64-49  62 
 Southampton     37 17  9 11  55-40  60 
 Liverpool       37 16 11 10  62-49  59 
 Chelsea         37 12 13 12  58-52  49 
 Stoke           37 13  9 15  39-54  48 
 Swansea         37 12 10 15  41-51  46 
 Everton         37 10 14 13  56-55  44 
 Watford         37 12  8 17  38-48  44 
 Crystal P       37 11  9 17  38-47  42 
 West Bromwich   37 10 12 15  33-47  42 
 Bournemouth     37 11  9 17  44-64  42 
 Sunderland      37  9 11 17  46-60  38 
 Norwich         37  9  7 21  39-64  34 
 Newcastle       37  8 10 19  39-64  34 
 Aston Villa     37  3  8 26  27-72  17