Perjantaina odotus palkitaan, kun kesän EM-kisat lähtevät käyntiin.

Avauspäivän ainoana otteluna on kisojen isäntämaan Ranskan ja Romanian kohtaaminen.

Kisoissa tähtiä on mukana vaikka kuinka. Osa on jopa kohujen saattelemana jäänyt rannalle, kuten esimerkiksi Ranskalla Karim Benzema. Myös Hollannin puuttuminen syö pois pari tähteä, mutta loistetta riittää siltikin oikein mukavasti.

Karsintaa saikin tehdä kovasti, jotta mahtui kymmenen kirkkaimman tähden joukkoon.

Tämä listaus esittelyineen näkyy ylhäältä galleria-kohdasta!