© Kuva: Getty Images

EM-kisojen ykköstähden tuuletusrituaalin tausta herätti kysymyksiä – nyt se selvisi

Ranskan riveissä Antoine Griezmann on noussut koko EM-kisojen ykköstähdeksi.

Griezmann on iskenyt jo kuusi osumaa ja hän johtaakin maalipörssiä tällä hetkellä selvällä erolla.

Maalipörssissä toisella sijalla olevat Oliver Giroud, Dimitri Payet, Cristiano Ronaldo, Nani, Gareth Bale ja Alvaro Morata ovat kaikki iskeneet kolme maalia.

Giroud, Payet, Ronaldo ja Nani ovat ainoat, jotka pystyvät vielä haastamaan Griezmannia maalikuninkuudesta.

Turnauksen aikana Griezmannin otteita on kovasti hehkutettu, mutta kiinnostuksen kohteeksi on noussut myös tuuletusrituaali, mitä Griezmann on viljellyt.

Spekulaatiot ovat pyörineet siitä, että kunnioittaa tuuletuksella Griezmann esimerkiksi legendaarista Ronaldinhoa tai Thierry Henryä, joilla molemmilla oli tapana tehdä hieman samanlaista tuuletusta, mitä Griezmannilta on nähty.

Mutta ei.

Taustalla on suositun pop-artistin Draken Hotline Bling -biisi Griezmannin mukaan.

– Olen tehnyt tuota kun olen maalannut Atleticolle ja minun olisi pitänyt tehdä se tuuletus, kun maalasin Albaniaa vastaan. Silloin vain tunteet olivat pinnassa ja unohdin sen silloin, Griezmann puhui rituaalista.

– Sama tapahtui kun tein tasoitusmaalin Irlantia vastaan. Mutta sitten silloin toisessa maalissa muistin taas sen.

Hyvin Griezmann muisti tuuletuksen Saksaa vastaan, kun hän tinttasi taas kaksi maalia. Niillä Ranska eteni sunnuntaina pelattavaan finaaliin Portugalia vastaan.

EM-kisojen taulukot näet erikoissivustolta täältä!