Espanjan maajoukkueen peräsimestä pois lähtenyt Vincente del Bosque on paikkaillut väitteitä, joissa hänen sanottiin eronneen tehtävästä sen jälkeen, kun Espanja tippui neljännesvälierissä Italialle kesän EM-kisoissa.

Espanja kuului kisojen ennakkosuosikkeihin, eikä tulos ollut lähelläkään toivottua.

Mutta se ei ollut taustasyynä.

– Lähdin, koska olin ollut tehtävässä jo kahdeksan vuoden ajan, mikä on pitkä matka. Siellä on ollut hetkiä, jolloin on voitettu ja jolloin on hävitty. Minun aikani loppui ja mielestäni nyt on aika tehdä jotain muuta, del Bosque sanoi AS:n mukaan.

– Jos olisimme voittaneet EM-kisat, olisiin tehnyt samoin mitä tein nyt. Odotimme sitä, että menemme pidemmälle, mutta vastaan tuli erittäin vahva Italia ja ehkäpä emme sitten olleet tarvittavalla tasolla.

Del Bosque sai kritiikkiä turnauksen aikana muun muassa siitä, että hän peluutti pitkälti samaa miehistöä koko ajan, eikä antanut lepohetkiä esimerkiksi alkulohkon päätösottelussa Kroatiaa vastaan ykköspelaajilleen.

Tämän lisäksi tietyt valinnat pelaajien osalta herättivät kovaa keskustelua. Yksi näistä oli Chelsean kärkihyökkääjä Diego Costa, joka ei mahtunut miehistöön mukaan.

– Costa? En kadu mitään, mutta en myöskään unohtaisi häntä tulevaisuudessa. Hänen innokkuudella ja hänen halullaan, niin kuten sanoin, en unohtaisi häntä, del Bosque sanoi poliittisesti.

Espanja ei ole nimennyt vielä uutta päävalmentajaa del Bosquen seuraajaksi.